
|
|
|
Karjalainen kotitalo on ulkomuseo, jonka pihapiiri muodostaa karjalaista talonpoikaiskulttuuria esittelevän kokonaisuuden. Museo on perustettu vuonna 1959 Imatran kotiseutuyhdistyksen toimesta. Vuonna 1974 yhdistys luovutti museon Imatran kaupungille. Karjalainen kotitalo sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Vuoksen rannalla lähellä Imatran kaupungin keskustaa.
Karjalainen kotitalo on tarkoitettu eläväksi museoksi, jonka piirissä voidaan vaalia vanhoja tapoja ja perinteitä. Se on myös suosittu juhlien pitopaikka. Kesällä 2002 museoalueen pihapiirissä saattoi ihailla lampaanhoitoa.
Karjalaisen kotitalon päärakennus on suuri tuparakennus. Se on tuotu paikalle Taipalsaarelta. Rakennuksen tupaosa on tyypillinen karjalaispirtti 1800-luvun alusta. Sen seinät ovat tummuneet savusta ja tuvassa onkin nähtävillä vanha räppänä. Tuvassa on esillä myös museon vanhin esine, Suutarin työvälinearkku vuodelta 1771. Päärakennuksessa on kaksi kamaria ja läpikäytävä. Ne on rakennettu vuonna 1846. Peräkamarissa on esillä lähipitäjien kansallispukuja. Niin kutsutussa ”Isännän kamarissa” on esillä maatalon esineistöä eri vuosikymmeniltä.
Museon pihapiirissä on neljä aittaa. Vanhin on vilja-aitta, joka on vuodelta 1803. Aitassa on nähtävillä viljalaarit sekä jyvien ja jauhojen käsittelyssä käytettyjä työvälineitä. Ruoka-aitta on siirretty paikalle Ruokolahdelta Käringistä. Tässä aitassa voi ihailla emännän työvälineitä ja puuastioita. Maatalon työkalut, muun muassa kalastusvälineet, ovat nähtävillä välineaitassa, joka on siirretty pihapiiriin Ruokolahden Inkilänmäeltä. Imatran Näträmälästä on kotoisin vaateaitta. Aitassa oli tapana säilyttää naisten vaatteita. Samassa aitassa on nähtävillä myös langan ja kankaan valmistukseen tarvittavia työvälineitä.
Avoinna tilauksesta
Osoite:
Pässiniemi
Kotipolku 1
55120 Imatra